Hoidettujen ennuste kohtalaisen hyvä.
Lapsuusiän hydrokefalian menestyksekäs hoito vain muutaman vuosikymmenen vanhaa.
Tutkiminen:
Kallonsisäinen paine eli intrakraniaalitilan paine mitataan aivokammioista. Paine vaihtelee normaalistikin ja voi nousta ajoittain yli 10mmHg, mutta pidempiaikainen paineen nousu on merkki hydrokefaliasta. Mikäli aivokammioindeksi (eli aivokammioiden poikkimitta suhteessa kallon poikkimittaan) on yli 0,3 ja jos aivokammiopaine yli 10mmHg, niin lapsipotilaan katsotaan sairastavan hydrokefaliaa.
Aivojen rakenteita ja aivokammioiden laajenemisen astetta voidaan kuvantaa ultraäänellä, tietokonetomografialla (TT) sekä magneettikuvauksella (MRI). Nämä antavat tietoa mm. hydrokefalian laajuudesta, aiheuttajasta sekä tyypistä. Esim. MRI osoittaa syyn muita selvästi herkemmin, etenkin III (kolmannen) aivokammion ja takakuopan alueelta sekä voi paljastaa pieniä kasvaimia, joita ei muilla keinoin tunnisteta. Tutkimus on syytä tehdä myös I.v.:nä varjoaineella mahdollisen tukkivan prosessin osoittamiseksi.
Diagnoosin tekemisessä käytettäviä tutkimuksia:
- pään ultraäänitutkimus (UÄ) (lapset)
- tietokonekerroskuvaus (CT)
- magneettikuvaus (MK, MRI)
- tutkimuksia voidaan täydentää myös aivopaineen mittauksella.
Aivoatrofian erottaminen hydrokefaliasta saattaa olla haastavaa, mutta tärkeää, koska aivoatrofiaan ei ole kirurgista hoitoa. Hydrokefaliassa aivokammiot ovat suhteellisesti laajemmat, kuin sulkukset ja sisternat. Aivoatrofiassa kaikki likvortilat ovat tasaisesti laajentuneet. Erotusdiagnoosissa voi olla hyötyä ICP:n eli aivopaineen monitoroinnista. Porareiästä lateraaliventrikkeliin (sivuaivokammioon) viety katetri yhdistetään paineanturiin ja painetta rekisteröidään esim. 24 tuntia. (Jaksoittaiset kohoaallot tukevat NPH-diagnoosia. Katetrin asettamisen yhteydessä voidaan ottaa pieni subkortikaalinen aivobiopsianäyte, koska sen histologia voi viitata esim. altzheimerin tautiin).
Hoito:
Koska korkeapaineinen hydrokefalia on hengenvaarallinen, niin se edellyttää päivystyksenä neurokirurgista hoitoa. Ensiapuna ventrikulostomia eli katetrin vienti sivuaivokammioon, niin saattaa olla aiheellinen esim. pikkuaivoinfarktin aiheuttamassa hydrokefaliassa. Yleensä aloitetaan kortikosteroidihoito hydrokefalian aiheuttaman aivoödeeman ja tukkivaa prosessia ympäröivän aivoödeeman vähentämiseksi. Jos obstruktion eli tukoksen aiheuttaja, kuten kasvain, saadaan poistettua, niin likvorkierto yleensä palautuu normaaliksi.
Kallonsisäistä painetta voidaan laskea poistamalla likvoria aivokammioista sinne viedyn katetrin avulla. Tämä toimenpide voi pelastaa henkilön hengen, mutta vaikuttavuus tavallisesti lyhytaikaista. Pysyvämpiä ratkaisuja paineen kohoamisen ehkäisyyn on ns. ulkoinen ohitusleikkaus, eli asentaa aivokammiosta lähtevä kiinteä shunttijärjestelmä, mikä kuljettaa likvorin muualle elimistöön, missä se pääsee imeytymään pois (verenkiertoon) tai ns. sisäinen ohitusleikkaus, eli endoskooppinen kolmannen aivokammion pohjan puhkaisu.
Kolmannen aivokammion pohjan puhkaisu soveltuu ensisijaisesti obstruktiivisen hydrokefalian hoitoon, ja tarkemmin siis tilanteissa, kun hydrokefalian aiheuttanut tukos sijaitsee kolmannen aivokammion ja lukinkalvo-ontelon välillä.
Asetatsoliamidi vähentää likvorin muodostumista ja sopii siten interstitiaalisen aivoödeeman hoitoon.
Seuranta:
Leikkauksen jälkeen ei ole tarpeen toteuttaa ylimääräisiä kuvantamistutkimuksia. Henkilön aikuistuttua, niin ei tavallisesti tarvitakaan rutiininomaisia kontrolleja, kuten neuroradiologisia tutkimuksia.
Lapsuusiän hydrokefalian menestyksekäs hoito vain muutaman vuosikymmenen vanhaa.
Tutkiminen:
Kallonsisäinen paine eli intrakraniaalitilan paine mitataan aivokammioista. Paine vaihtelee normaalistikin ja voi nousta ajoittain yli 10mmHg, mutta pidempiaikainen paineen nousu on merkki hydrokefaliasta. Mikäli aivokammioindeksi (eli aivokammioiden poikkimitta suhteessa kallon poikkimittaan) on yli 0,3 ja jos aivokammiopaine yli 10mmHg, niin lapsipotilaan katsotaan sairastavan hydrokefaliaa.
Aivojen rakenteita ja aivokammioiden laajenemisen astetta voidaan kuvantaa ultraäänellä, tietokonetomografialla (TT) sekä magneettikuvauksella (MRI). Nämä antavat tietoa mm. hydrokefalian laajuudesta, aiheuttajasta sekä tyypistä. Esim. MRI osoittaa syyn muita selvästi herkemmin, etenkin III (kolmannen) aivokammion ja takakuopan alueelta sekä voi paljastaa pieniä kasvaimia, joita ei muilla keinoin tunnisteta. Tutkimus on syytä tehdä myös I.v.:nä varjoaineella mahdollisen tukkivan prosessin osoittamiseksi.
Diagnoosin tekemisessä käytettäviä tutkimuksia:
- pään ultraäänitutkimus (UÄ) (lapset)
- tietokonekerroskuvaus (CT)
- magneettikuvaus (MK, MRI)
- tutkimuksia voidaan täydentää myös aivopaineen mittauksella.
Aivoatrofian erottaminen hydrokefaliasta saattaa olla haastavaa, mutta tärkeää, koska aivoatrofiaan ei ole kirurgista hoitoa. Hydrokefaliassa aivokammiot ovat suhteellisesti laajemmat, kuin sulkukset ja sisternat. Aivoatrofiassa kaikki likvortilat ovat tasaisesti laajentuneet. Erotusdiagnoosissa voi olla hyötyä ICP:n eli aivopaineen monitoroinnista. Porareiästä lateraaliventrikkeliin (sivuaivokammioon) viety katetri yhdistetään paineanturiin ja painetta rekisteröidään esim. 24 tuntia. (Jaksoittaiset kohoaallot tukevat NPH-diagnoosia. Katetrin asettamisen yhteydessä voidaan ottaa pieni subkortikaalinen aivobiopsianäyte, koska sen histologia voi viitata esim. altzheimerin tautiin).
Hoito:
Koska korkeapaineinen hydrokefalia on hengenvaarallinen, niin se edellyttää päivystyksenä neurokirurgista hoitoa. Ensiapuna ventrikulostomia eli katetrin vienti sivuaivokammioon, niin saattaa olla aiheellinen esim. pikkuaivoinfarktin aiheuttamassa hydrokefaliassa. Yleensä aloitetaan kortikosteroidihoito hydrokefalian aiheuttaman aivoödeeman ja tukkivaa prosessia ympäröivän aivoödeeman vähentämiseksi. Jos obstruktion eli tukoksen aiheuttaja, kuten kasvain, saadaan poistettua, niin likvorkierto yleensä palautuu normaaliksi.
Kallonsisäistä painetta voidaan laskea poistamalla likvoria aivokammioista sinne viedyn katetrin avulla. Tämä toimenpide voi pelastaa henkilön hengen, mutta vaikuttavuus tavallisesti lyhytaikaista. Pysyvämpiä ratkaisuja paineen kohoamisen ehkäisyyn on ns. ulkoinen ohitusleikkaus, eli asentaa aivokammiosta lähtevä kiinteä shunttijärjestelmä, mikä kuljettaa likvorin muualle elimistöön, missä se pääsee imeytymään pois (verenkiertoon) tai ns. sisäinen ohitusleikkaus, eli endoskooppinen kolmannen aivokammion pohjan puhkaisu.
Kolmannen aivokammion pohjan puhkaisu soveltuu ensisijaisesti obstruktiivisen hydrokefalian hoitoon, ja tarkemmin siis tilanteissa, kun hydrokefalian aiheuttanut tukos sijaitsee kolmannen aivokammion ja lukinkalvo-ontelon välillä.
Asetatsoliamidi vähentää likvorin muodostumista ja sopii siten interstitiaalisen aivoödeeman hoitoon.
Seuranta:
Leikkauksen jälkeen ei ole tarpeen toteuttaa ylimääräisiä kuvantamistutkimuksia. Henkilön aikuistuttua, niin ei tavallisesti tarvitakaan rutiininomaisia kontrolleja, kuten neuroradiologisia tutkimuksia.